Äh

Kun sä vessassa huudat hädissään,
että sä et voi jättää mua, et voi
jättää mua yksin ja itket,
hetken mä kuvittelen, ettet sä halua
oikeasti menettää mua.
Kun mä vilkaisen sua, tuijotat
omaa peilikuvaasi ja jatkat saman
hokemista edelleen.

Siinä vaiheessa mä tajusin,
ettet sä välitä kenestäkään muusta,
kuin itsestäsi.
Ehkä sä et halunnut menettää mua,
mutta sillä ei ollut mitään tekemistä
tunteiden, rakkauden kanssa.
Sä olit puolisen vuotta pitänyt mua
otteessas, pelinappulanasi, talutushihnassa.
Ja kun sä tajusit, että mä tajusin,
että millainen ihmishirviö sä olet -
sä pelkäsit, että menetät vallan.

Mä en osaa päättää, että mikä on pahinta.
Se, että ihminen, jota rakastin yli kaiken,
pahoinpiteli mut. Vai se, ettei sen tunteet ollut koskaan aitoja. Se, että mä uskoin siihen ja sen sanoihin. Se, että mä uskoin voivani parantaa kaiken. Se, että sillä luultavasti on jo seuraava uhri kiikarissa. Se, millaisia tarinoita musta keksitään seuraavalle uhrille.

Pää hajoaa.