ja tiesin heti, että sussa on jotain erityistä -
niin hyvässä, kuin pahassakin.
Sussa oli virheitä, heti alkuun teit asioita,
jotka ei ollut mua kohtaan reilua.
Samaan aikaan joku sussa veti mua puoleesi,
en oo vielä tänäkään päivänä varma,
että mikä se jokin on.
Siitä on reilu vuosi, kun sanottiin tahdon.
Lupasin olla sun rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä.
Rehellisyyden nimissä, vastoinkäymisiä on
ollut ehkä enemmän, kun jaksaisi edes muistaa.
Ei oo ollut aina vaaleanpunaista rakkauskuplaa,
ei ruusuja, ei hattaraa, ei pinkkejä sydämiä.
Mutta tässä sitä ollaan, kaiken keskellä,
yhä edelleen.
Vuoteen on mahtunut paljon, liikaa.
Traumaattisia tapahtumia, ylikuormittumista,
työstressiä. Vastapainona oma asunto,
häät, onnistumisia, onnea, kouluun pääseminen.
Miehen sairastuminen, tai lähinnä sen
paljastuminen ja kaikki siitä koituneet
ongelmat ja vaikeudet.
Läheisen syöpä. Asiat epävarmoja,
oikeastaan kaikki enemmän tai vähemmän
levällään, eikä mikään oo omissa käsissä.
Tätä se elämä kai on. Selätetään yksi ongelma,
ja tilalle saadaan kymmenen uutta ongelmaa.
Uusiin tilanteisiin sopeutumista,
uuden opettelua, asioiden hyväksymistä.
Mikään ei oo nyt kohdallaan,
mutta ehkä nyt riittää se, että pystyy sen
myöntämään ja hyväksymään.
Kaikki on päin helvettiä, eikä oo tarve tehdä
mitään muuta, kun selviytyä, pysyä hengissä,
ja jaksaa välillä tyhjentää vaikka astianpesukone.
Tänään musta ei ollut juuri muuhun,
mutta ehkä huomenna jaksan pestä pyykkiä.
