Mä vihaan.

vihaan koko vitun maailmaa.

istun baarissa, äskön mulla oli hauskaa, mutta nyt mä kirjotan, päätelkää siitä.

haistakaa kaikki vittu.

Why do you love me?

Miten minua voi rakastaa, tunnettua tuuliviiriä, en ymmärrä.

Täynnä jälkiäkin, joista vihaan jokaikistä.

Olisiko se sittenkin helpompaa, jos ei olisi ketään vierellä,

jos kukaan ei huolehtisi, saisi tehdä kuten huvittaa.

Ei sillä ettenkö olisi tyytyväinen niihin ihmisiin, jotka minua kaikesta huolimatta rakastaa, olenhan minä, enemmän kuin tyytyväinen.

Pelkään liikaa ja liian kovaa menettämistä, pelkään sitä joka ikinen hetki.

Liikaa menetyksiä kokeneena se on pinttynyt päähäni,

myös ilmeisesti se, että minua saa kohdella miten huvittaa, en välitä.

Vaikka menenkin rikki sisältä joka ikinen kerta, vaikka se sattuu niin saatanasti.

Niin huono itsetunto, etten osaa sanoa vastaan, en osaa sanoa, jos minua kohdellaan väärin.

En osaa näyttää sitä, että hei, nyt mä oon pirstaleina, voitko jo lopettaa.

Niin paljon vihaa, vihaa itseään kohtaan, sitä mitä olen, sitä mitä olen kokenut, kaikkea, ei tässä enää ole minkäänlaista järkeä.

Ja mä olen miettinyt,

miettinyt pitkästä aikaa,

pitkästä aikaa kuolemaa.

Anteeksi.

And I am, whatever you say I am

Vihaan, vihaan, vihaan,

saatanan paljon ja kovaa, oon korviani myöten tätä vitun vihaa.

Raivostuttaa, vihastuttaa, ärsyttää.

Sinä saatana tulet ja pilaat mun hyvän olon,

ja et ole muka tehnyt mitään väärää.

VITTU

Sä lupaat, sä petät lupaukses, sä oot kummallinen, etkä ainakaan hyvällä tavalla. Sä valehtelet, oot raivostuttava, et myönnä virheitäs, oot omahyvän ja itsekeskeinen paska.

MIKSI MÄ SILTI PIDÄN SUSTA KIINNI?

Mä lupaan itselleni etten ota yhteyttä, mutta tarvitaan vain humala, ja mä olen jo puhelin kourassa. Voisitko sä vaan kadota mun elämästä, kaikki olisi niin paljon helpompaa.

OSAISINPA PÄÄSTÄÄ IRTI.

Muuten menee ihan hyvin,

ahdistus vain meinaa taas vallata päivät,

enkä mä tahtoisi enää antaa sille tilaa elämässäni,

mutta se puskee niin saatanan kovaa.

Tyttö on täällä ja huomenna mä pääsen 'kauas' pois.

Because of you

Terä ehkä kävi iholla ja rikkoi sen pinnan, 29 kertaa.

Sata onnistunutta päivää oli yllättävän helppo heittää hukkaan (tai olihan niitä jo enemmänkin),

Eikä mua edes kaduta niin kuin yleensä,

olen säälittävä enkä edes osannut tehdä syviä jälkiä.

Eniten mua pelottaa ihmisten pettyneet katseet,

en tahdo, en tarvitse, ei ei ei.

Sä hyppäät satutat, mä hyppään satutan.

Mun pitäisi kai olla vihanen,

että se sai mut tekemään näin,

että se satuttaa kerta toisensa jälkeen,

että se kohtelee kuin paskaa.

Toisinaan mä olenkin, mutta toisinaan vihaan itseäni niin kovaa, että luulen tiedän ansaitsevani tämän kaiken.

It still haunts me every day

Olen heikko, hauras, pirstaleina.

Rikoit minut, veit uskoni ihmisiin, miehiin, enää en uskalla olla lähellä.

En enää niin pirstaleina kuin silloin,

sinä yönä itkin itseni uneen käytettynä, likaisena, arvottomana.

Ja sinä Saatana tulit ja otit vielä syliinkin.

Edelleen likainen ja käytetty, mutta arvoton en enää ole toisin kuin sinä, sinä Saatana, et ole mitään. Vaikka olethan sinä, sinä olet se kuka pilasi elämäni, se kenen nimi näkyy tilitiedoissani, se, kuka on muuttanut koko elämäni.

Enää en luota, pelkään, että ihmiset tahtovat minulle pelkkää pahaa, otan itseeni kauhean helposti, en uskalla käydä edes ulkoroskiksella saatika sitten kaupassa.

Häpeätkö tekoasi?

Sitä en en koskaan saa tietää,

mutta toivon todella että häpeät.

Mutta En olisi tämä ihminen ilman sitä tapahtumaa.

I hate everything about you

Why do I love you?

Se on omituinen,

laittaa ensin viestiä, mutta sitten viljelee pisteitä ja on muutenkin kummallinen.

Aivan kuin nainen kuukautisten aikana,

tekisi mieli kovin sanoa pahasti,

mutta se päättyisi kuitenkin taas näkkileipään.

Vihastuttaa.

PELLE

Huomenna kaikki on kai taas normaalisti ja 

minä tyydyn kohtalooni.

Niin kuin aina.

Pretty pretty please

Me ajellaan koko yö,

muistan hämäriä keskusteluja, koska humala,

muistan muutaman kosketuksen,

oliko ne sitten "vahinkoja" vai vahinkoja, sitä en tiedä.

Mun oli kuitenkin hyvä olla, olin sen saman ihmisen kanssa,
keneen silloin joskus aikoinaan tutustuin.

Poltan tupakkaa enemmän kuin laki sallii,
kerron sille kuinka kusipää se on toisinaan (aina)
ja nauran Katy Perrylle, jota toinen laulaa ihan fiiliksissä.

Oli kivaa,
se sanoo kun menee autoonsa
ja mä hoipertelen sisälle.


Älä saatana katoa, jooko.

I tried so hard ang got so far but in the end it doesn't even matter

Me istutaan aurinkoisella terassilla juomassa alkoholipitoisia juomia,

elämä tuntuu sujuvan melkoisen hyvin.

Tyttö on ollut täällä, leivottiin yksi päivä sininen kakku.

Oon niin onnellinen, että mulla on senlainen ystävä vierellä,

ja kohta se on oikeasti vierellä, katsellaan monta kertaa päivässä asuntoja. Täältä.

Mä niin rakastan sitä ihmistä,

samalla kuitenkin pelkään kuollakseni sen menettämistä.

Olen kuluttanut (ja kulutan edelleen) liikaa aikaa niihin huonoihin ihmisiin, jotka eivät välttämättä edes ansaitse paikkaa elämässäni,

enkä osaa arvostaa täysillä niitä hyviä.

Toisaalta humalaisena keskustelin Holvin kanssa ja hän pyysi anteeksi käytöstään.

Edistystä sinänsä, mutta riittääkö se, kun hän kuitenkin jatkaa samaa?

"En jaksa yrittää pitää ihmisiä elämässäni jotka eivät siihen halua kuulua"

se kirjoittaa ja mua vihastuttaa,

mutta jotenkin puheet päätyvät siihen, että kummalle puolelle näkkileivässä tulee voi.

Tahdon vain vähän kunnioitusta.

Miksi se ei riitä, että saan sitä jo muilta ihmisiltä?

Pala menneisyydestä, ehkä siksi yritän epätoivoisesti pitää kiinni.

Että olisi edes yksi joka on nähnyt kasvuni ja pysynyt silti vierelläni.

Täytynee ryhdistäytyä jälleen kerran,

ettei mene loppuilta pilalle.

Älä mieti sitä älä mieti sitä älä mieti sitä älä mieti sitä.

Kymmenen kirosanaa

Me riidellään taas Holvin kanssa,

vituttaa vaihteeksi sen ihmisen koko olemus,

tää on taas näitä kun mietin, että miksi se edes on mun ystävä.

Miksi mä välitän ja lujaa, en tahdo sen katoavan mun elämästä, mutta toisaalta taas tahdon.

Se kiukuttelee kuin pikkulapsi,

niin kai minäkin, ainakin jotain siihen suuntaan.

Ainiin, se tuli, poltti tupakin, lupasi tulla uudestaankin, mutta arvatkaa vain, että tuliko.

Onneksi Tyttö saapui luokseni, katselimme asuntoja enkä voi uskoa, että kohta se on oikeasti aina täällä.

Ainakin mä kovin toivon niin.

Ja me nauretaan

ja mun on hyvä olla

ja mua hymyilyttää.

Avoimesti sekasin päästäni

Minä, pian 19-vuotias naisenalku, syntynyt ja elänyt Uudellamaalla,

kahden sisaruksen, vanhempien ja koiran kanssa.

"Normaali" lapsuus, isä oli paljon poissa kotoa, äiti hoiti kolmea lasta,

jonkinverran riitelyä kotioloissa,

itse olin helppo lapsi myös murrosiässä.

Satunnaisia vastoinkäymisiä,

siskon kasvohalvaus, veljen lukuisat onnettomuudet, tuhopoltto etc.

Suhdekiemuroita lyhyen elämäni aikana on ollut paljon, oikeasti paljon, ystäviä on tullut ja mennyt, vain kaksi kuuden vuoden takaa on pysynyt.

Paljon pilalle menneitä miessuhteita, luottamus heitetty maahan ja hypitty päällä.

Paljon on ihmisiä tullut ja mennyt, tällä hetkellä poikaystävä, paras ystävä sekä muutama ystävä. Niin ja Holvi.

2012 elämäni suurin vastoinkäyminen (tulee esiintymään blogissa),

siitä yli päässyt vieläkään kokonaan, mutta pikkuhiljaa.

Tarkoitus olisi palauttaa usko ihmisiin, saada luottamus kuntoon, pelko ihimisiä kohtaan pois.

Rakastan piirtämistä, kahta marsuani, poikaystävää, ystäviä, perhettä.

Juon liikaa ja poltan tupakkaa,

tahdon lisää tatuointeja.

Vihaan kaksinaamaisuutta, valehtelua ja lupauksien pettämistä.

Tulevaisuudessani olen terve ja hyvässä työpaikassa.

Tai sitten jotain aivan muuta.

Näistä on minun elämäni tehty.

Remember us and all we used to be

Muistan kuinka itkin olkapäätäsi vasten, kuinka en kelpaa kellekään,

väitit, ettei minussa ole mitään vikaa,

miksi sitten en kelpaa sinulle nyt?

Kuitenkin olen kovin huolissani juomisestasi ja sinusta ylipäätänsä,

miksi,

et ansaitse huolenpitoani, kun kohtelet minua niin huonosti.

Miksi parisuhteesta eroamista pidetään niin paljon vaikeampana kuin sitä, kun ystävyyssuhde päättyy? Kummassakin menetetään ihminen, josta välittää, ystävät ovat yleensä sitä paitsi pitkäaikaisempia.

Kuusi vuotta jaksoit seistä rinnallani,

vieläkö jaksat, vai pitäisikö päästää irti?

Oon roskakori, johon voit vaan huolesi huoletta viskaa

Niin monet itkut on itketty vuokseni,

niin monet huolet kärsitty, riidat riidelty.

Olen harvinaisen surkea, en ansaitse ystäviä, perhettä, en mitään.

Itseviha, siitä on minut tehty,

ehkä ansaitsen Holvin huonon kohtelun, ehkä se on minulle oikein.

Tahdoin, että pitäisit minusta, mutta ei taida olla oikein tahtoa niin,

miten voisit pitää kun minä vihaan.

Tahdoin, ettet enää satuta minua, mutta ei taida olla oikein tahtoa niinkään,

miksi et satuttaisi kun olen tälläinen.

Satuta, satuta lisää, minä ansaitsen kaiken paskan.

Onnellinen loppu vain tarinoissa(ko)

18-vuotias nainen joka yhä etsii itseään,

sitä oikeaa tietä elämälleen.

Taustalla masennusta, syömisvammailua, ahdistusta, mutta syömisvammailu selätettynä, kaksi muuta elävät matkassa mukana sekä suht uutena tulokkaana traumaperäinen stressihäiriö.

Jossain matkan varrella olen onnistunut kadottamaan itseni ja sen tahdon löytää.

Siitä ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä on tämä blogi tehty.

Onko onnellinen loppu vain tarinoissa, vai saanko rakennettua sellaisen itselleni?

Tervetuloa seuraamaan.