Paha

Se ei ansaitse tulla kirjoitetuksi,
mutta en voi sitä sulkea poiskaan.
Siinä tapauksessa se ansaitsisi yhtä ruman nimen,
kuin Saatana. Joten olkoon se Paha.
Paha on minun mielikuvissani lähes ammattimainen sarjatekijä,
se etsii uhrejaan netistä,
kirjoittelee kauniita, puhuu kauniita.
Se vaikuttaa luotettavalta ja herttaiselta,
todellisuudessa se on jotain aivan muuta.

Ja minä - ainakin toivottavasti - saan ilmoituksellani
estettyä edes yhden teon.

Tämä teoria tuo mukanaan toisaalta vähän lohtua,
toisaalta hirveää vihaa, pelkoa, vatstenmielisyyttä.
Paha on hirviö ihmisen kehossa.

Toisaalta tuntuu aivan järkyttävältä,
että olen ja olin yksi muiden joukossa.
Miten olenkaan niin tyhmä,
hei vaan syyllisyys.
Toisaalta, se oli/on niin taitava, ettei kai ihmekään.

It was almost love

Nään hulluja unia, todella inhottavia,
ne pyörii aika lailla kahden aiheen ympärillä.
Terapeutti sanoi, että alitajunta työstää niitä
nukkuessakin, mutta se on kamalaa.
Ei näin vain kuuluisi käydä,
olla kauhean ihastunut ja sitten,
sitten kaikki romuttuu yhden teon takia.

Ensimmäinen oli niin kauhean pelottava,
toinen oli täysin vastakohta,
se nojasi pöytään ja puhui nätisti naisista.
Ensimmäisen riehui puukon kanssa.

Niin likainen olo,
niin kamala.
Miten voi muuttaa ihastuksen yhdessä hetkessä vihaksi, inhoksi?
Miten voi olla syyttämättä itseään?

Nää on niitä hetkiä, kun oikeasti elämä tuntuu siltä itseltään ja tekisi mieli näyttää, kuinka en osaa lentää.

Kun uni ei tuu

Vihaan tätä, kun käy ylikierroksille,
väsyttää, mutta uni ei todellaakaan ota tullakseen.
Pyörii sängyssä, on kuuma, kylmä,
huono asento, peitto huonosti, tyyny päin pyllyä
ja oikeastaan koko elämä aika paskaa.
Koska tyyny.

Yrittää rauhoittua, hengitellä tasaisesti,
mikään keino vaan ei tunnu auttavan.
Aamulla aikainen herätys,
stressaa että herääkö siihen hiton herätyskelloon.
Ja kun stressaa, uni karkaa kauemmas.
Ja siinä sitä sitten tönötetään.

Argh.

I'm a freak

Yhä useammin löydän itseni lukemasta vanhoja tekstejä,
enkä tiedä miksi,
kun aina tulee yhtä kummallinen olo.
Jotenkin kaikki on kauhean elävästi mielessä,
oli ne sitten viime syksyltä tai vuosien takaisia.
Uppoutuu ja sitten taas herää tähän päivään,
toisinaan harmittaa, että miksei asiat ole noin,
toisinaan ilostuttaa, että ne on näin.

Sekavaa aikaa,
kamalan sekavaa.
On terapia, joka on hiton rankka,
on kotitehtävät, jotka on hitosti rankempia.
On minä, kynä ja paperi,
on aivot jotka käsittelee,
mieli joka ahdistuu
ja kroppa joka lamaantuu.