Yhä useammin löydän itseni lukemasta vanhoja tekstejä,
enkä tiedä miksi,
kun aina tulee yhtä kummallinen olo.
Jotenkin kaikki on kauhean elävästi mielessä,
oli ne sitten viime syksyltä tai vuosien takaisia.
Uppoutuu ja sitten taas herää tähän päivään,
toisinaan harmittaa, että miksei asiat ole noin,
toisinaan ilostuttaa, että ne on näin.
Sekavaa aikaa,
kamalan sekavaa.
On terapia, joka on hiton rankka,
on kotitehtävät, jotka on hitosti rankempia.
On minä, kynä ja paperi,
on aivot jotka käsittelee,
mieli joka ahdistuu
ja kroppa joka lamaantuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti