Tyhjyys

Olit mahtava ihminen,
hyväntahtoinen mutta suorapuheinen,
muttet kuitenkaan halunnut loukata
ketään, et koskaan.
Sitten täällä on ihmisiä,
jotka on mätiä paskoja,
jotka luulee saavansa sanoa mitä
huvittaa, kelle huvittaa.
Ja sitten sut viedään pois.
Oon niin täynnä vihaa,
koko maailmaa kohtaan,
kaikki on pielessä.
Sun on nyt kuitenkin parempi olla,
oisiko ehkä munkin,
jos lähtisin?

Mulla on ikävä sua, ihan hirveä,
mutta olisi kai itsekästä toivoa,
että tulisit takaisin.
Hyvää yötä sinne jonnekin,
lähettäisitkö tänne kasan unihiekkaa?

Sun lähellä ei vaan pystyny hengittää

Vaikka on uudet kuviot,

oli eilen sellainen hetki, mitä ei

meinannut kestää.

Toisaalta toisen umpihumalainen olemus

sai huokaisemaan helpotuksesta -

eipä oo enää mun murheenkryyni.

Jotenkin sitä on entistä varmempi siitä,

ettei se suhde, eikä ihminenkään,

ollut todellakaan hyväksi.

Se otti enemmän mitä se antoi.

Yritän pitää kaiken paskan

poissa mielestä,

kaiken sen, miten mua kodeltiin.

Lähinnä vaan mietityttää,

että mitä mä ihmisenä oon tehnyt niin väärin,

että sain sellaista kohtelua?

Totta kai minussakin on vikani,

mutta silti, päivästä toiseen se oli yhtä

saatanan taistelua.

Kunpa sillä ei olisi mitään merkitystä, nyt,

kun olen löytänyt huomaavaisen miehen,

mutta kyllähän sen kohtelu väkisinkin

jätti jälkiä, pelkoja.

Että silleen

Hieman kirpaisee ja nipistää,
kun näkee facebookissa ilmoituksen
tuoreesta parisuhteesta.
Ei kai se olisi miltään tuntunut,
mutta kun soi sitten "meidän" kappale,
eikä sitä päässyt pakoon.

Ehkä se on hiljalleen muuttunut
ärsytykseksi ja no niin, miksikä muuksi
kuin itsensä soimaamiseksi.
Miten olin niin sokea,
annoin toisen kohdella miten huvitti?
En ollut onnellinen, en tyytyväinen.

"Mua ahdistaa"
"Aha"

"Voidaanko puhuu?"
"Ei nyt kerkee"