It’s all because of you

Tuntuu niin helvetin pahalta, että muut tekee kaikkea,

mä istun kotona vailla koulutusta ja työpaikkaa,

olen säälittävä, arvoton, paska.

Terät huutaa mun nimeä, mutta mä en jaksa edes viiltää.

Mä näen sen miehen uudestaan ja uudestaan kotipihallani enkä mä pysty lopettamaan tätä vainoharhailua.

Se varmasti tietää, se varmasti on täällä kostamassa.

Älä jatka eteenpäin jos et halua lukea raiskauksesta.

-

-

Se tönäisi mut sohvalle,

mä tunnen sen voimakkaan otteen mun olkavarsissa,

"mitä mä teen - mitä mä teen - mitä mä teen" ajattelen

ja tunnen sen polttavan katseen - 

ja tunnen sen repivän mun housuja -

"ei saatana en mä voi tehä mitään" ajattelen

ja kyynel valuu kasvoja pitkin.

Ja vieläkin, oon likainen,

saastainen.

-
-

Mutta mullapa on kirja, jossa on kauniita sanoja, sain sen Tytöltä ja rakastan sitä (kirjaa - ja niin, Tyttöä myös.)

Milt tuntuu elää, ku kaikki sua kuumottaa?

Mua oksettaa Saatana ja se, kuinka se on tullut kavereiksi mun tuttujen kanssa, miten, miksi, mitä ne puhuu musta - aivan varmasti jotakin.
Yksi päivä parkkipaikalla oli mies, joka oli myös Saatanan luona silloin aikoinaan.
Mitä vittua se mun kotiparkilla tekee?
Oon vainoharhanen, en mä tajua, pelottaa vaan koko ajan ja oon ihan varma, että nyt se on päättänyt tehdä lopun musta.
Kaupassa mä säpsähdän jokaista miestä, piiloudun hyllyjen väliin ja yritän olla nopea.
Mitä vittua tää on olevinaan?



Ja sitten mä viillän,
yhtä ei tunnu kiinnostavan,
elän raiskauksen mielessäni yhä uudestaan ja uudestaan,
säpsähdän jokaista kosketusta,
en saa nukutuksi tai jos saan, nään hirveitä unia.
Ahdistaa pelottaa masentaa.
Mustaa harmaata synkkää.
Päästäkää mut pois.

Kipua, pelkää en, siedän sitä, tiedän sen

On taas se aika vuodesta, kun ulkona on mustaa, synkkää, harmaata,

se, tai kai ne muut asiat vetää mielen samanlaiseksi,

mä tuijotan terotinta ja toivon että olisin yksin.

Riitoja, pelkoa, itsevihaa, pahoja sanoja, pahoja ajatuksia, todella pahoja.

Jos mä kuolisin -

Ei, en mä voi.

Toisaalta, mikä mua odottaa tulevaisuudessa, ei yhtään mikään, joten sama kai se olisi täältä pois lähteä.

Mä oon niin saatanan surkea, niin surkea, että mulle saa tehdä mitä vaan, ja niinhän se tekikin, kaikki tekee, satuttaa, vetää alas, iskee sirpaleiksi.

Niin, en mä oo mitään.

Ikinä ollutkaan.

Ikinä tule olemaankaan.

Ja mä kuulen taas sen äänen, se kertoo totuuksia.

Olet loputon voima, lannistumattoman sitkeä

Toisinaan (lue: liian usein) syytän itseäni edelleen Saatanan teosta,

vaikka tiedän järjellä, ettei siitä mikään osuus ollut minun syytäni.

Elän sitä hetkeä uudestaan pääni sisällä,

en vain saa sitä viinan hajua, kipua, sanoja pois mielestäni.

Älä jatka lukemista jos et tahdo lukea yksityiskohtia raiskauksesta.

Mä muistan elävästi,

kuinka se suutelee, kuinka se maistuu viinalle ja tupakalle,

kuinka se tönäisystä huolimatta suutelee uudestaan.

"Lopeta" "Turpa kiinni"

Mä muistan elävästi

Saatanan polttavan, murhaavan katseen,

kuinka se tönäisee ja pitää käsistä perkeleen lujaa.

En mä pysty.

Kirjoittamaan enempää.

Vaikka mielikuvat on eläviä.

Hyi saatana.

Olen saastainen.

Likainen.

Ne on ne muut

Pelätään jotain vakavaa eikä mua oteta tosissaan,

luen netistä kuinka kuolleisuus on korkea ja maalailen kauhukuvia pääni sisällä.

Ja mä itken, itken kovaa, etten mä tahdo kuolla, en vielä, en näin,

minä, joka vielä puoli vuotta sitten suunnitteli itsemurhaa.

Edelleen käyn vähän väliä Saatanan profiilissa,

en mä edes tiedä, että mitä mä sieltä etsin, mitä mä tahtoisin nähdä.

Sairasta, typerää, ei mun pitäisi ja poistan haut aina historiasta etten jää kiinni.

Ne on ne muut jotka yrittävät tehdä elämästäsi helvettiä, miksi siis itse tekisit siitä yhtään sen vaikeampaa kuin mitä se on?

Keep your eyes on the stars

Mä kuulen, että musta on puhuttu pahaa,

huomiohuora, säälittävä.

Ennen mä olisin viiltänyt ranteet auki, uskonut noihin sanoihin ja itkenyt viikon putkeen, ei olisi tullut puheeksikaan, että sanoisin jotain vastaan.

Nyt, nyt mä uskalsin, valitettavasti ei ollut mahdollisuutta

puolustautua naamatusten, mutta mä tein sen.

"Sä vaan liiottelet"

Anteeksi hyvä herra, mutta sinä et tiedä elämästäni YHTÄÄN mitään, on tyhmää väittää, että mä liiottelen.

Oli ilta vanhojen ystävien kanssa,

T, jumalauta se oli tärkeä joskus,

on edelleen tietyllä tapaa.

L tuijotti pitkään käsivarren arpia,

mun teki mieli vajota maan alle,

myöhemmin kuitenkin kuulin, että se on puolustanut mua.

Ei se siis pahalla katsonut, kai.

A oli yhtä kovaääninen kuin aina ennenkin.

Oli mukavaa.

Ja ei, en ole säälittävä, enkä huomiohuora, olen vain oma itseni.