sunnuntai 14. elokuuta 2022

Luulin ennen, että jossain mitataan tarkalleen, milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen. Se on pelkkä harha, perätön luulo.

Siitä on yli neljä vuotta, kun me kohdattiin
ja tiesin heti, että sussa on jotain erityistä -
niin hyvässä, kuin pahassakin.
Sussa oli virheitä, heti alkuun teit asioita,
jotka ei ollut mua kohtaan reilua.
Samaan aikaan joku sussa veti mua puoleesi,
en oo vielä tänäkään päivänä varma,
että mikä se jokin on.

Siitä on reilu vuosi, kun sanottiin tahdon.
Lupasin olla sun rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä.
Rehellisyyden nimissä, vastoinkäymisiä on
ollut ehkä enemmän, kun jaksaisi edes muistaa.
Ei oo ollut aina vaaleanpunaista rakkauskuplaa,
ei ruusuja, ei hattaraa, ei pinkkejä sydämiä.
Mutta tässä sitä ollaan, kaiken keskellä,
yhä edelleen.

Vuoteen on mahtunut paljon, liikaa.
Traumaattisia tapahtumia, ylikuormittumista,
työstressiä. Vastapainona oma asunto,
häät, onnistumisia, onnea, kouluun pääseminen.
Miehen sairastuminen, tai lähinnä sen 
paljastuminen ja kaikki siitä koituneet
ongelmat ja vaikeudet.
Läheisen syöpä. Asiat epävarmoja,
oikeastaan kaikki enemmän tai vähemmän
levällään, eikä mikään oo omissa käsissä.

Tätä se elämä kai on. Selätetään yksi ongelma,
ja tilalle saadaan kymmenen uutta ongelmaa.
Uusiin tilanteisiin sopeutumista,
uuden opettelua, asioiden hyväksymistä.
Mikään ei oo nyt kohdallaan,
mutta ehkä nyt riittää se, että pystyy sen
myöntämään ja hyväksymään.
Kaikki on päin helvettiä, eikä oo tarve tehdä
mitään muuta, kun selviytyä, pysyä hengissä,
ja jaksaa välillä tyhjentää vaikka astianpesukone.

Tänään musta ei ollut juuri muuhun,
mutta ehkä huomenna jaksan pestä pyykkiä.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

You've got a heart as loud as lions, so why let your voice be tamed?

Koko seinän peittävä kirjahylly täynnä lakikirjoja,
muutama sanakirja siellä täällä. 
Edessä kaljupäinen asianajaja puku päällään.
Mieli vaeltaa muistossa siihen, 
kun hovioikeus kumosi käräjien tuomion. 
Jalat tärisi, henkeä oli mahdoton saada, 
sydänkin jätti varmasti lyöntejä välistä.
Ei se aktiivisena ole mielessä, 
mutta aina muistaessa sydämeen lyödään veitsi, 
käännetään sitä 360 astetta ja heitetään suolat perään.

Joku, joka oli jo todettu syylliseksi,
saikin yhtäkkiä jatkaa elämäänsä. 
Joku, joka on alistanut, tehnyt hirveän rikoksen, 
häväissyt, liannut, tahrinut.
Se joku pahimmassa tapauksessa tekee sen
uudestaan ja uudestaan, 
aina eri uhreille.
Mä olin rohkea, vein asian eteenpäin,
kävin läpi pitkän ja hirvittävän raskaan tien. 
Mulla oli ympärillä tukiverkosto, 
ihmisiä, jotka välitti ja kannusti. 
Entä jos jollain ei ole? Ei tietoa tai apua saatavilla?

Vaikka lopputulema ei ollut haluttu, 
eikä edes sinnepäin, tekisin sen silti uudestaan.
Koska mulla on oikeus,
ja sulla ei ollut oikeutta tehdä niin.
Eikä sulla edelleenkään ole, ei nyt eikä koskaan.
Toivottavasti olet sen oppinut, 
toivottavasti olet saanut apua ongelmaasi.
Et ollut pahoillas, et osoittanut merkkiäkään
katumuksesta tai häpestä, 
mutta mä annan anteeksi. 
Koska mä voin, mä olen riittävän vahva, 
älyttömän vahva ja täysin riittävä - siitä
huolimatta, mitä sä teit mulle.
Sun teko ei määrittele mua, ei enää.