Näin sen itkeneen

Kurjaa nähdä ihminen, kuka ei koskaan itke, itkemässä.

Kurjaa kuinka avuton olo on, toinen on samassa kunnossa, mitä minäkin olen joskus ollut, enkä silti oikein osaa sanoa oikeita sanoja, lohduttaa tai mitään muutakaan.

Tiedän ja yritän, älä jää yksin kotiin, tule meidän kanssa, nää kavereita, kannustan harrastamaan.

Olen ja kuuntelen, teen niin kuin olisin halunnu minulle tehtävän silloin kun olin samassa jamassa.

Kuuntelen sitä kappaletta, jota se silloin kuunteli,

nyt vain on osat vaihtuneet.

Samaisella terassilla se aikoinaan itki, pelkäsi, oli huolissaan,

nyt mä olen samassa paikassa, mutta mä yritän pysyä vahvana,

en saa näyttää, että sen paha olo vaikuttaa näin vahvasti muhun.

Mua suututtaa niin saatanan kovaa ja korkealta,

lauotaan itsestäänselvyyksiä,

vihjataan ettei pidetty huolta,

eikä se saanut tarpeeksi liikuntaakaan.

Pöydälle kaatuu ja kaikkialle kaatuu,

mutta kukaan ei viitsi saatana korjata jälkiään.

Välillä mä niiiin vihaan mun ystäviä.

Vai "ystäviä"?

I don't wanna be a stupid girl

Me vietettiin porukalla iltaa meillä,

Holvin tyttöystävä oli mukana.

Jossain vaiheessa oltiin tupakalla kolmistaan tyttöystävän ja Tytön kanssa,

tuli puheeksi Holvi ja mä taisin kertoa jotain pahaa.

Nyt mut on estetty.

Olisi pitänyt pitää suu kiinni,

nyt en voi muuta kuin kirota tyhmyyttäni.

Toisaalta ei me olla Holvin kanssa aikoihin oltu juurikaan tekemisissä,

mutta ottaa päähän silti.

Meidän naapurissa asuu hullu nainen.

Toteais vaan kylmästi, ei tästä mitään tuu

Mä ahdistun jostain mitättömästä,

hetken päästä huomaan, että se on kasvanut niin suureksi,

että seison parvekkeen reunalla ja mietin kuolemaa.

Jos mä nyt vain menisin.

Mutta oon niin saatanan nössö,

etten mä mihinkään.

Korkeintaan takaisin sisälle sohvannurkkaan itkemään.