oon ollut täynnä epämääräisiä tunteita,
joiden käsittely ei onnistunut yrityksistä huolimatta.
On ollut syyllisyyttä L'n kuolemasta,
on ollut yleistä tuskaa ja hämmennystä,
oon tuntenut olevani turha ja mitätön.
Jossain vaiheessa aloin kadottamaan itseäni,
annoin itseni hukkua kaiken alle.
Olin epävarma kaikesta, elämästä yleisesti,
tulevaisuudesta, menneisyydestä ja kaikesta muusta.
Kuka minä olen, mitä minä haluan,
mihin olen menossa, mitä haluan olla.
Pitkään olin täysin varma siitä,
että tämä on vain uutta minuutta,
että olisin vain paha ihminen,
jonka takia kaikki ympärillä on rikki tai
vähintäänkin rikkoutuu minun takia.
Että pahuuteni takia tunnen oloni taas huonoksi.
Päivät kului pitkälti itkien, mikään ei kiinnostanut,
mikään ei jaksanut innostaa.
Pelkäsin aloittaa mitään mukavaa puuhaa,
sillä tiesin sen loppuvan ja tiesin,
että sama paha olo hyökkäisi heti takaisin.
Eikä mikään ole vieläkään täysin selvää,
töitä on tehtävä, jotta saan kaikki solmut auki.
Vuosi kokonaisuudessaan on ollut kamala,
niin kamala, ettei ole ihmekään,
että olen vähän hukassa kaiken ja itseni suhteen.
Olen kuitenkin nyt alkanut löytämään
ja ottamaan vastaan avaimia,
joilla osa lukoista on lähtenyt aukeamaan.
Päättänyt, että nyt se työ vain on tehtävä,
on revittävä itsestä se voima,
että saan loputkin lukot ja solmut selvitettyä.
Mun täytyy vain löytää itseni uudestaan.
