totuuden siitä, kuinka taas kävi.
En tiedä mikä on normaalia,
mutta ei kai ainakaan tämä.
Olo ollut niin hyvä, tyyni.
Tyyneys nyt jossain kaukana,
mieli heittelee kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja.
Vieläkään en tunne olevani valmis,
valmis siihen, että käsittelisin.
Vaikka nyt tajuan, en halua.
En uskalla, enkä kai pystykään.
Saisinko vielä muutaman päivän,
viikon, kuukauden lisää?
