Nykyään on muka niin vähän kirjoitettavaa,
vaikka oikeastihan tää vuosi on ollut
paras mahdollinen itseni kannalta.
Oon kasvanut ihmisenä niin paljon
ja saavuttanut isoja asioita.
Alkuvuoden pahoinpitelyn koen tavallaan
testinä, sellaisena asiana, joka todisti,
että seison omilla jaloillani tukevasti.
Helmikuussa alkanut työkokeilu,
jonka piti kestää alkuun kuukausi,
jota jatkettiin kesäkuun loppuun asti.
Sinä ajanjaksona sain paljon itsevarmuutta,
opin tunnistamaan omia vahvuuksia.
Muistan ikuisesti, kun odotin yhteishaun
tuloksia, nukuin levottomasti ainakin
viikon verran ja joka aamu tarkistin
koulun sivut ensimmäisenä -
siitäkin huolimatta, etten todellakaan
oo aamuihminen, eikä mulle kannata
puhua ennen kahvikupillista.
Kun mä eräänä aamuna tuttuun tapaan
silmät sirillä "eksyin" koulun sivuille,
kun mä näin että lista on julkaistu,
sydän halusi päästä ulos rinnasta.
Se tuntui sillä hetkellä ikuisuudelta,
etsiä oma ala ja lukea niitä nimiä.
Siellä se oli. Oon aika varma että oon
huudahtanut ääneen,
soitin samantien äitille ilonitkuisen puhelun.
Hehkutin siitä kaikille, ketkä mulle sattui
puhumaan - ja no, myös niille, jotka eivät.
Koulun alusta nyt kaksi kuukautta ja
mä oon niin innoissani, mä opin,
mä pystyn, mä rakastan sitä alaa.
Mä rakastan sitä, kuinka helppo mun
on oppia, kun motivaatiota ja mielenkiintoa
löytyy vaikka muille jakaa.
Ja tässä ohessa, oon tosiaan tehnyt
aivan järjetöntä työtä itseni kanssa.
Oon viettänyt lukuisia iltoja kotona,
yksin itseni ja ajatusteni kanssa,
oon halunnut oppia itsestäni.
Oon tunnistanut tunnelukkoja,
oon alkanut nauttimaan asioista.
Tein elämäntapamuutoksen,
syön terveellisesti ja lenkkeilen.
Oon kasvattanut pallit,
oon itsevarmempi kuin koskaan,
oon armollisempi itselleni ja osaan
myös arvostaa itseäni.
Ja vaatia sitä muilta, ja jos en sitä saa,
osaan sanoa siitä asiallisesti,
jolloin lopputulema on se, että minä
olen arvokas ja korkeammalla, kuin se,
kuka ei osaa mua arvostaa ja/tai kunnioittaa.
Huomaatteko kuinka vähän on kirjotettavaa?
Omituinen höpöttäjä on palannut,
kun mä innostun jostain aiheesta,
mä en pysty lopettamaan,
mä jatkan ja jatkan ja jatkan..
Long story short: hyvin pyyhkii!
