muutama sanakirja siellä täällä.
Edessä kaljupäinen asianajaja puku päällään.
Mieli vaeltaa muistossa siihen,
kun hovioikeus kumosi käräjien tuomion.
Jalat tärisi, henkeä oli mahdoton saada,
sydänkin jätti varmasti lyöntejä välistä.
Ei se aktiivisena ole mielessä,
mutta aina muistaessa sydämeen lyödään veitsi,
käännetään sitä 360 astetta ja heitetään suolat perään.
Joku, joka oli jo todettu syylliseksi,
saikin yhtäkkiä jatkaa elämäänsä.
Joku, joka on alistanut, tehnyt hirveän rikoksen,
häväissyt, liannut, tahrinut.
Se joku pahimmassa tapauksessa tekee sen
uudestaan ja uudestaan,
aina eri uhreille.
Mä olin rohkea, vein asian eteenpäin,
kävin läpi pitkän ja hirvittävän raskaan tien.
Mulla oli ympärillä tukiverkosto,
ihmisiä, jotka välitti ja kannusti.
Entä jos jollain ei ole? Ei tietoa tai apua saatavilla?
Vaikka lopputulema ei ollut haluttu,
eikä edes sinnepäin, tekisin sen silti uudestaan.
Koska mulla on oikeus,
ja sulla ei ollut oikeutta tehdä niin.
Eikä sulla edelleenkään ole, ei nyt eikä koskaan.
Toivottavasti olet sen oppinut,
toivottavasti olet saanut apua ongelmaasi.
Et ollut pahoillas, et osoittanut merkkiäkään
katumuksesta tai häpestä,
mutta mä annan anteeksi.
Koska mä voin, mä olen riittävän vahva,
älyttömän vahva ja täysin riittävä - siitä
huolimatta, mitä sä teit mulle.
Sun teko ei määrittele mua, ei enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti