Mä kuulen, että musta on puhuttu pahaa,
huomiohuora, säälittävä.
Ennen mä olisin viiltänyt ranteet auki, uskonut noihin sanoihin ja itkenyt viikon putkeen, ei olisi tullut puheeksikaan, että sanoisin jotain vastaan.
Nyt, nyt mä uskalsin, valitettavasti ei ollut mahdollisuutta
puolustautua naamatusten, mutta mä tein sen.
"Sä vaan liiottelet"
Anteeksi hyvä herra, mutta sinä et tiedä elämästäni YHTÄÄN mitään, on tyhmää väittää, että mä liiottelen.
Oli ilta vanhojen ystävien kanssa,
T, jumalauta se oli tärkeä joskus,
on edelleen tietyllä tapaa.
L tuijotti pitkään käsivarren arpia,
mun teki mieli vajota maan alle,
myöhemmin kuitenkin kuulin, että se on puolustanut mua.
Ei se siis pahalla katsonut, kai.
A oli yhtä kovaääninen kuin aina ennenkin.
Oli mukavaa.
Ja ei, en ole säälittävä, enkä huomiohuora, olen vain oma itseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti