oli eilen sellainen hetki, mitä ei
meinannut kestää.
Toisaalta toisen umpihumalainen olemus
sai huokaisemaan helpotuksesta -
eipä oo enää mun murheenkryyni.
Jotenkin sitä on entistä varmempi siitä,
ettei se suhde, eikä ihminenkään,
ollut todellakaan hyväksi.
Se otti enemmän mitä se antoi.
Yritän pitää kaiken paskan
poissa mielestä,
kaiken sen, miten mua kodeltiin.
Lähinnä vaan mietityttää,
että mitä mä ihmisenä oon tehnyt niin väärin,
että sain sellaista kohtelua?
Totta kai minussakin on vikani,
mutta silti, päivästä toiseen se oli yhtä
saatanan taistelua.
Kunpa sillä ei olisi mitään merkitystä, nyt,
kun olen löytänyt huomaavaisen miehen,
mutta kyllähän sen kohtelu väkisinkin
jätti jälkiä, pelkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti