Olen heikko, hauras, pirstaleina.
Rikoit minut, veit uskoni ihmisiin, miehiin, enää en uskalla olla lähellä.
En enää niin pirstaleina kuin silloin,
sinä yönä itkin itseni uneen käytettynä, likaisena, arvottomana.
Ja sinä Saatana tulit ja otit vielä syliinkin.
Edelleen likainen ja käytetty, mutta arvoton en enää ole toisin kuin sinä, sinä Saatana, et ole mitään. Vaikka olethan sinä, sinä olet se kuka pilasi elämäni, se kenen nimi näkyy tilitiedoissani, se, kuka on muuttanut koko elämäni.
Enää en luota, pelkään, että ihmiset tahtovat minulle pelkkää pahaa, otan itseeni kauhean helposti, en uskalla käydä edes ulkoroskiksella saatika sitten kaupassa.
Häpeätkö tekoasi?
Sitä en en koskaan saa tietää,
mutta toivon todella että häpeät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti