Asioiden käsittely helpottaa, eikö?
Entä jos on sellainen asia,
sellainen, josta ei oikein tiedä,
että kenelle siitä voisi puhua.
Koska pelkää tuomitsemista,
pelkää reaktioita ylipäätään.
Ja kun oikeastaan tasan tarkkaan
tietää, että minkälaisen vastaanoton
asiaan tulisi, eikä se ole mieluinen.
Haluaisi vain, että olisi joku,
joku joka iloitsisi,
antaisi mun olla vähän hölmö.
Elää päivä kerrallaan, niinhän.
Sitähän olen opetellut ja oppinutkin
niin pirun hyvin,
etten tahtoisi sen muuttuvan.
Mutta niin, enpä tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti