Nää on niitä hetkiä,
kun mietin, että miksi, miksi elän.
Kun ihmiset, ne läheiset, joihin luotat,
ne pettää, satuttaa.
Mieliala on ripaus raivoa, ripaus vihaa,
suurimpana kuitenkin epätoivo.
Vähän itkettää ja sitten
raivostuttaa, mutta ehkä suurimpana
toivo siitä, että pääsisi pois.
Mutta sitten toisaalta,
tää on niin pientä siihen verrattuna,
mitä oon jo joutunut kokemaan.
Joten niin,
en mä mitään tee.
Ja todellisuudessa, miksi minä
tekisin jotain itselleni,
kun en tälläkään kertaa ole
tehnyt mitään väärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti