Huomenna se alkaa, se, mistä oon
haaveillut ties kuinka monta vuotta.
Palaan niiden seinien sisään,
joihin yli vuoden ajan raahauduin väkisin,
joissa yritin pitää itseni koossa.
Tavallaan tuntuu pelottavalta,
mitä jos ne seinät saa mut hajoamaan?
Vaikka tiedän, ettei ne seinät minua
kaatanut, vaan ne asiat, mitä niiden
ulkopuolella niihin aikoihin tapahtui.
Toisaalta on vahva olo,
kävin kamppailemassa seinien ulkopuolella,
ja nyt palaan sinne voittajana.
Demonit ja möröt on selätetty,
jäljellä oon vaan minä ja tahdonvoima.
Minä ja näyttämisenhalu.
Ja toisaalta, nyt fiksumpana ja kokeneempana
ihmisenä osaan varmasti avata suuni,
jos jaksaminen alkaa hipomaan
niitä rajoja, mistä suunta on vain alaspäin.
Ja on myös sellainen normaali jännitys,
sellanen, kun mahaa kutkuttaa.
Mutta en tahdo paeta peiton alle
itkemään tai lähteä karkuun.
Tarkistelen viiden minuutin välein,
että olenhan varmasti lukenut
aloitusajan oikein ja että onko tarvittavat
jutut jo laukussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti