Ihmiset vakuuttaa ja vannoo,
laitan viestiä huomenna,
tulen luoksesi silloin ja tällöin.
Hetken ajan saatan jopa uskoa,
koska helvetti tätä mun hyväuskoista
sydäntä ja mieltä, joka ei halua uskoa
pahaa, ei kenestekään, ei ikinä.
Samaan aikaan on ihmisiä,
jotka oikeasti haluaa viettää aikaa kanssani,
mut mä pitkitän aina vaan,
koska yritän pitää kiinni niistä
olemattomista paskakasoista,
jotka eivät mua tai mun seuraa ansaitse.
Alkaa oikeesti vituttaa tää kaikki
helvetin kiltteys ja ystävällisyys,
enkö mä ikinä saa kasvatettua palleja?
Pääni sisällä tiedän tasan tarkkaan,
että miten pahat sanani asettelisin,
mut siellä ne on ja pysyy.
En mä enää jää samalla tavalla roikkumaan,
murehtimaan tai itkemään.
En vietä viikkokausia peiton alla
itsesäälissä velloen, jossittelemassa.
"haluan antaa mahdollisuuden selittää",
miksi haluan? Tai miksi uskon,
että sellaista tulisin koskaan saamaan?
Jotkut ihmiset ovat luotu kusipäiksi,
voisiko joku iskostaa sen mun päähän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti