Onnellinen loppu vain tarinoissa

Mustelmat käsivarsissa ja kasvoissa,
ne ei oo mitään.
Ajan kanssa ne haalenee ja lopulta katoaa.
Mutta entä sydän?
Kuka sitä enää ikinä voisi saada kokoon?
Se on murskattu, se on tuhansina,
miljoonina palasina,
osa palasista jäi sen hotellihuoneen lattialle,
osa on kai sinulla.
Yhtäkkiä mä oon yksin, taas,
kera mustelmieni.
Ja mä haluan vaan itkeä,
vajota johonkin hiton syvälle.