Nyt se saatanan ikävä iskee kovasti,
se riipii mun sydämeen ja puristaa sitä,
puristaa niin että sattuu.
Ja ne katoavaiset mustelmat eivät enää
ole täällä muistuttamassa.
Ja yhtäkkiä alan epäilemään kaikkea,
että jos et olisikaan paha.
Jos vain teit virheen - ja uuden ja uuden ja..
En mä enää edes muista sun hymyä,
en ääntä enkä mitään muutakaan.
Jos mä kuitenkin suljen silmät,
sä olet ihan siinä vieressä.
Jos mä pidän silmät suljettuna,
sä muutut kamalaksi,
nostat nyrkkisi ja sen saatanan kaljapullon.
Eihän sua voi korjata, eihän?
Ei sua voi, ei voi, ei,
vaikka sitä mun sydän haluaa.
Mun saatanan kieroutunut sydän,
ole nyt hetki hiljaa.
Mutta mä haluaisin yhden ainoan hetken,
sellaisen hyvän, kun sä pitelet mua
ja silität mun selkää.
Ja kun mulla on hirveän kurja olo,
en halua kenenkään muun lohtua,
kuin sun, vaikkakaan et sä tunne empatiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti