Hell

Oon ihan loppu, henkisesti ja fyysisesti.
Mun mieli ja keho on jatkuvassa
valmiustilassa ja varuillaan.
Mieli tietää, ettei kukaan mua täällä
pääse satuttamaan, mutta se ei saa sitä
viestiä kulkemaan keholle.
Mieli taas käy ylikierroksilla,
on ikävä ja sitten vihaa ja niin, no,
kaikkea mahdollista.
Kaikki ärsyttää.
Nukkuminen pelottaa, musiikki pelottaa.
Ja kun ei edes sitä yhtä saatanan
kysymystä, että miten mä jakselen,
miten mä voin.
Ei mitään.
Kun on puoli vuotta ollut ihmisen kanssa,
jota ei kiinnosta minä tai mun tunteet,
ei pätkän vertaa, onko se liikaa vaadittu,
että olisi joku, joka kysyisi?