Fall

"Tää on mun biisi"
"Tääki on mun biisi"
"Tää, tää on meijän biisi"
Ja kun se alkaa soimaan,
vaikka se on iloinen,
mua itkettää.
Ihan järkyttävä ikävä.
Selaan kuvia ja vastaan tulee video,
jonka kuvaamista en muistanut.
Ei ehkä olisi pitänyt katsoa,
ikävä vaan kasvaa.

Kaikki on kaunista,
enää samat asiat ei harmita,
ei ainakaan samalla tavalla.
Oon täynnä puhtia,
kykenen asioihin,
joita en ennen voinut edes harkita.
Miten joskus oon voinut vaan maata
sängyssä ja murehtia?
Se tuntuu niin kaukaiselta,
kaikki se paha olo.

Aivan järjettömän ihanaa,
taantua teinin tasolle,
hihitellä ihastuksissaan.
Onneksi on ihmisiä,
jotka pitävät edes vähän maan tasalla.