Kun sanot, että kaikki järjestyy,
mitä muuta voin kuin uskoa?
Sanot sen niin varmasti,
että pakosti uskot siihen itsekin.
Ja hetki hetkeltä tunteet kasvaa,
ne on päivä päivältä voimakkaampia.
Sivussa väijyy kuitenkin pelko,
vähän kaikesta,
mutta ei se koko aikaa ole läsnä.
Ja kun sanot, että yhdessä me selvitään,
mun tekisi mieli itkeä.
Tää on jotain niin erilaista,
sä olet jotenkin niin erilainen.
Yhtäkkiä on joku joka välittää,
tai ainakin uskaltaa näyttää sen.
Kun mietin sanojasi,
pelko ottaa askeleita taaksepäin,
musta tuntuu, että voin voittaa kaiken.
Oon yhtäkkiä hirveän itsevarma,
vahva sekä onnellinen.
Tiedän, että hurmaat mun perheen,
sitten kun sen aika on.
(Moi äiti.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti