Viikonloppu oli täydellinen, edes muutama ärsyttävä henkilö ei voinut pilata sitä. Paljon, niin paljon naurua - ja mikä tärkeintä, ihania ihmisiä joiden kanssa sai jakaa sen. Muutama pieni hetki, kun meinasi iskeä kunnon ahdistus, mutta niistäkin pääsi sitten yli.
Nyt pitäisi palata normaaliin ja mua pelottaa ihan kamalasti. En tiedä, miten yhtäkkiä osaan olla yksin. En tiedä, miten pääsen yli jos alkaa ahdistamaan. En tiedä, miksi tää tuntuu niin vaikealta.
Viime viikolla tein Tytölle lahjaa, jonka parissa palasin aina vuoteen -09 asti. Kun luki niitä tekstejä, sitä ehkä upposi liiaksikin niihin. Tavallaan kaipaa sitä aikaa, tavallaan taas ei sitä missään nimessä haluaisi takaisin.
Sitten oli uusi ihminen, joka muistutti jollain tapaa erästä ihmistä menneisyydestäni. Sellaista, jonka tyhmällä käytökselläni menetin.
Ja yhtäkkiä tuntuu kai jotenkin tyhjältä, kuin jotain puuttuisi. Mutta mitäpä multa nyt puuttuisi? On ihana perhe, ystäviä, koti, varaa ruokaan ja niin edelleen.
Kummallinen olo, ei sitä vain osaa selittää. Toisaalta, kaipaako se selityksiä? Haluaisin vain, että tämä menisi pois, eikä tulisi enää takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti