Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty

Viikonloppuna katselin ja kuuntelin kolme tuntia,
kun yksi vahvimmista tuntemistani ihmisistä
kertoi olevansa sekaisin, rikki ja arvoton.
Se ihminen, kenen edessä mä tein ja puhuin
tismalleen samoja asioita melkein
päivälleen vuosi sitten.
Se, kuka vaati multa vastausta, että minkä
takia mä olisin arvoton ja huonompi kun muut.
Se, kenelle mä en osannut antaa vastausta.
Se ihminen ja se keskustelu avasi portin,
josta lähdin kulkemaan kohti
nykyistä minua, nykyistä omanarvontuntoa,
itsevarmuutta ja rohkeuttani.

Enkä mä voi sanoin kuvailla sitä,
kuinka paljon sattui istua siinä kuuntelemassa,
kuinka niin tärkeä ihminen kertoo,
ettei rakasta itseään eikä pidä itseään minään.
Kuinka sydäntäsärkevää oli kuivata sen kyyneleitä
ja yrittää antaa edes pieniä hippuja sellaisia
samantyylisiä ajatuksia,
joilla se sai mut tajuamaan oman arvoni aikoinaan.
Tietenkin mulla oli aavistukseni näistä ajatuksista,
mä aavistelin niiden olemassaolon,
mutten uskaltanut tehdä omia olettamuksia.
Nyt ne on todellisia, eikä ole olemassa
yhtäkään keinoa, jolla voisin auttaa sitä ihmistä.

Enkä voi olla pohtimatta kaikkia niitä kertoja,
kun joku mun läheinen on kuunnellut
mun sanoja siitä, kuinka vihaan itseäni,
siitä, etten mä ole mitään eikä mulla ole arvoa.
Kuinka monta kertaa mä olen
aiheuttanut samanlaista
sydäntäsärkevää tuskaa mun läheisille.
Kuinka avuttomaksi siinä tuntee itsensä.
Mutten mä siitä voi syyttää itseäni,
ne on ollut mun todellisuus silloin,
niin kuin ne on hänellekin hänen todellisuus.
Ja niin kuin ne itsellänikin oli järjettömiä,
ovat ne hänelläkin.
Mutta tiedän, että siihen järjettömyyteen
on niin helppo uskoa ja jäädä jumiin,
eikä sitä osaa enää katsoa
tai nähdä muista näkökulmista.

Voin vain olla samalla tavalla kuin ennenkin
ja toivoa, että joku päivä hän näkee itsensä
sinä mahtavana henkilönä, kun hän on.
Sellaisena, joka potkii muita eteenpäin,
vaikka rämpisi itse jossain sekavassa paikassa
ja joka jaksaa olla aidosti ylpeä ja iloinen
muiden edistymisestä.
Sellaisen ei kuuluisi nähdä itseään
kasana virheitä tai epäonnistuneena ihmisenä.
Mitä sitten, vaikka onkin vähän rikki ja sekaisin?
Sellaiset asiat meistä tekee loppupeleissä
vahvoja, ne tekee meistä meitä.