Pitkästä aikaa mieli vaeltaa siihen huoneeseen, jonka seinät olivat valkoiset. Jonka ovi oli turvalukossa, muttei sekään tuonut turvallisuuden tunnetta.
Muistot ovat sinällään jo haalistuneet, tuntuu, että siitä olisi suunnilleen ikuisuus. Vaikka todellisuudessa ei edes kahta kuukautta.
Jos voisin, tekisin asioita toisin. Mutta toki nyt puhuu viha, ei suinkaan järki. Järki tietää, että jos oisin tehnyt jotain toisin, en ehkä olisikaan täällä.
Onhan siinä jo askel. Nyt jos voisin päättää, vetäisin samalla mitalla takaisin. Ennen, kun mietin tapahtuneita, säpsähtelin ja pelkäsin.
Koko "suhde" oli tietynlainen kaava. Minä "mokasin", tuli riita. Minä rukoilin anteeksiantoa. Tämän kerran - joka kerta. Sitten hetken oltiin seitsemännessä taivaassa. Alusta. Oravanpyörä on valmis.
Kun narsistien uhrit toivovat parannusta tekijöille, en voi ymmärtää. Ehkä sitten joskus, en tiedä, mutta tällä hetkellä.. miksi mä toivoisin parannusta jollekin, joka on nöyryyttänyt, alistanut ja pelannut mun elämällä?
Ei se kadu sitä, mitä se teki, vaan sitä, että se jäi kiinni.
Mun puolesta voi mädäntyä helvetissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti