Istutaan terassilla auringonpaisteessa,
lasissa kuohuvaa ja luomumansikoita,
pojat grillaa ja tytöt ottaa selfieitä.
Puhutaan syvällisiä,
H sanoo, ettei uskoisi mun olevan sama
ihminen, kun syksyllä. "Oot niin itsevarma."
Baariin ei pitänyt mennä,
mutta päädyttiin kahteen.
Toisessa tanssittiin pilkkuun asti
ja sen jälkeen käytiin toisessa,
jossa tanssittiin joutsenlaulun tahtiin.
Seuraavana päivänä auto jättää tien varteen,
ystävä kaivaa laukustaan siiderin
ja odotetaan pelastajaa - joka saapuessaan
kuljettaa kauppaan, koska tilanne vaati
"muutamat rauhoittavat."
Paikalle saapuu myöhemmin mies,
sellainen, joka kai saa kenet vaan sormia napauttamalla.
"Vittu sulla on ihanat saumat",
se lepertelee mun housuista ja kertoo,
kuinka paljon tykkää musta.
Naurua, niin paljon naurua.
Muutamat rauhoittavat muuttuivat baari-illaksi.
Sormien napauttelu ei toiminut muhun,
ja kuinka hyvältä se tuntuikaan.
"Sielunkumppani" jätti kuin jättikin
arvet humalaisella käyttäytymisellään.
Eniten muhun sattuu se,
kun avauduin mun elämäni vaikeimmasta,
pelottavimmasta ja kamalimmasta yöstä/suhteesta
ja sain kommentiksi:
"No mä oon kyl kuullu paljon pahempiaki."
Tiedän, mutta kun joku avaa omia haavojaan,
ei kenenkään pitäisi lähteä niitä
vähättelemään tai vertailemaan.
Summa summarum:
paljon hyvää, vain vähän omaa aikaa.
Onnea, iloa, tyytyväisyyttä.
Välittämistä ja läheisyyttä,
joka tuntuu yllättävän helpolta.
(Saatan jopa pitää siitä...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti