Here without you

Takana ties kuinka monta tuntia univelkaa,
väsmys oli sitä luokkaa, ettei silmät meinanneet pysyä auki.
Ja enismmäistä kertaa mielessä kävi,
että ei musta oo tähän sittenkään,
että ei tästä tule yhtään mitään.



Sitten muistan, kuinka pyyhit kyyneleeni,
yritit saada keinolla millä tahansa hymyilemään.
Kaikki ne pienet teot, kaikki kerrat kun annoit kukkia,
kaikki kerrat kun edes katsoit minuun.

Ja niin jälleen kaikki tuntuu mahdolliselta,
vaikkakin tiedän, ettei tämä helppoa missään nimessä tule olemaan.

Silti onnellinen

Jotenkin naurattaa, hymyilyttää,
tekee mieli puhua k o k o ajan.
En tiedä miten tässä näin pääsi käymään,
tavallaanhan päätin, päätin niin kovaa, ettei näin kävisi.
Mutta se, kaikki tämä, pistää virnuilemaan mielipuolisesti.
En tiedä, en vain tiedä, että mitä pitäisi ajatella.

Toiset on sitä mieltä, että pitäisi nauttia,
toiset taas ovat kovin kyynisiä ja se tavallaan ärsyttää.
Tuntuu kuin mua vedettäisiin kahteen eri suuntaan,
että kohta hajoan,
että kohta repeän,
että kohta en enää osaa hymyillä.

Vaikka se on erilainen, vaikka niin ja vaikka näin,
eikö se ole tärkeintä, että olen jumalauta onnellinen.
Joo, se ehkä vielä satuttaa,
mutta aivan niin voi tehdä kuka vaan.
En mä jaksa elämääni elää niin, että pelkään kaikkea ja kaikkia.

You better dance all night

Pyörittelen sanoja päässäni, ajatukset kiertää kehää,

ainoa asia mikä päässä pyörii; mua jännittää. Eri muodoissa.

Jännittääkö mua, Jännittää. Minua jännittää. Ja alusta.

Välillä naurattaa tämä järjettömyys, ei mulla oo mitään hätää.

Kun mä palaan, luultavasti luen näitä tekstejä ja naurattaa,
naurattaa että kuinka hermorauniona olen ollut.

Edellisessä kirjoituksessa taisin väittää, että aika menee nopeasti -
herääpä kolmelta yöllä, älä enää saa unta ja lähtö vasta kahdeksalta.
Ei, se ei enää mene.

Isä olen täällä maailman toisella puolen
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen

Mitä jos tää on hirveä virhe

Olo on kuin teininä, tekisi mieli hihittää,

mutta myös kuin aikuisella, on vakavaa, on pelko.

Mä niin tiedän, että seuraavista viikoista tulee mahtavia,

mutta silti. Silti joku kalvaa, mitä jos ei sittenkään.

Välillä pelottaa niin hitosti, että oksettaa,

välillä taas oon niin innoissani, että sekin pistää oksettamaan.

Ja vähän mun tekisi mieli avata, että miksi hihityttää,

mutta sen aika ei kuitenkaan ole vielä,
eikä luultavasti koskaan,
mutta se jää nähtäväksi.

Ja mä oon levoton, mua jännittää, yritän keskittyä kaikkeen muuhun,
aika menee kuitenkin niin nopeasti, 15 tuntia lähtöön

Oon elossa, mut haluun juosta karkuun mun sielua

Sielua, joka on tahrittu niin moneen otteeseen,

etten jaksa edes pysyä perässä laskuissa.

Toisinaan niin pahasti, niin kauan aikaa sitten, etten usko että se enää palaa ennalleen.

Oon pysynyt vahvana, aina ja nyt vielä vahvempana,

en ole antanut periksi, enkä tule antamaankaan.

Pitäisi sitten kai lopettaa, tämä piilottelu ja alkaa elämään,
elämään niin kuin ihmisen kuuluukin.

Now hush little baby, don't you cry

Teen yhä useammin asioita yksin, vaikkakin toisinaan pakosta,
käyn kaupassa, kävelen ystävän luo ja vietän yön yksin sairaalassa.
On jo useampana iltana sattunut rintaan,
eilen se vain paheni pahenemistaan, puheen tuottaminen
tuotti hankaluuksia, ambulanssi, mies, nainen, sekavuus.
"Lähe sairaalaan meijän kanssa"
"Ai yksin?!"
"Niin"
Ja niin mä menin, vietin lähes unettoman yön, mietin,
että tässäkö tämä nyt oikeasti on,
että nytkö se on menoa.



Ei ollut, ja voi luoja että mä olen kiitollinen.
Mua pelotti niin kovaa, sattui vielä kovempaa,
pelotti aina vaan enemmän, mutta mä selvisin,
niin henkisesti kuin fyysisestikin.

I'm faded

Jotenkin vihaan tätä kaikkea,
sitä, miten välillä oon niin hiton vihainen,
toisaalta kai itselleni, toisaalta vaan ylipäätänsä.
En täysin ymmärrä, enkä edes halua,
ahdistaa ja tuntuu pirun vaikealta.



Haluaisin pois, tällä kertaa kuitenkin vaan lomalle,
unohtaa kaiken, edes hetkeksi, niin kuin viimeksikin.
Tulla takaisin ja käsitellä asiat sitten.

Enkä mä ole moneen kuukauteen miettinyt itseni satuttamista,
nykyään se käy yhä useammin mielessä.
Mitään en ole tehnyt, haluaisin sanoa, etten teekään, mutta pelkään, että teen kuitenkin.