Mä liikuin kaiken aikaa kohti uutta alkua

Mulla on toisinaan tunne, kuin eläisin väärää elämää.

Ikään kuin mut olisi heitetty keskelle kaaosta, 

keskelle oikean elämän pakohuonepeliä.

Etsin epätoivoisena vastauksia, vihjeitä tai

ihan mitä tahansa, joka auttaisi ulos tästä. 

Tästä kaaoksesta, näistä tapahtumista, 

tästä kaikesta, mitä on ollut meneillään.

Toisinaan tuntuu, että mut on laitettu automaatiolle, 

että maailma pyörii ympärillä normaalisti, 

mutta mä teen kaiken automaattisesti.

Päivät pyörii normaalisti, aika vaihtuu, mutta

mun mieli laahaa jossain kaukana.

Se ei pysy perässä kaikissa näissä

tapahtumissa, joita tänä vuonna on tapahtunut.

En tiedä, että mistä kaikki sai alkunsa -

onko tämä jotain jatkumoa, joka päättyy, 

vai onko tämä vain elämää, jonka narut oon

hukannut ja jotka mun pitää saada taas käsiini. 

Isoja asioita on joka tapauksessa tapahtunut,

suuria vastoinkäymisiä ja suuria muutoksia.

Tää vuosi on ollut täynnä odotusta, 

millon oon odottanut mitäkin.

Odottanut, että aikaa kuluu L'n kuolemasta,

että voisin alkaa käsittelemään muita asioita.

Odottanut, että H'n kanssa asiat järjestyisi,

odottanut, että sen tilanteesta kuuluisi jotain uutta. 

Odottanut, että asunto olisi taas asumiskelpoinen, 

odottanut, että korontilanne helpottaisi.

Ja kun L'n kuolema antoi tilaa muulle,

meni opiskelun suhteen matto jalkojen alta

ja kun siihen alkoi tottua, H lähti lukkojen taakse.

Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki elämän

osa-alueet oli vituillaan: ei asuntoa, ei työtä/opiskelua,

parisuhde oli tuhoon tuomittu, ystävien ja perheen kanssa

oli suuria ongelmia, oma terveys huolestutti.

Hiljalleen kuitenkin, pala palalta asiat lähti rakentumaan.

Toisinaan on ollut hetkiä, kun se rakennelma 

on romahtanut tyystin ja olen taas joutunut

aloittamaan sen prosessin täysin alusta.

Toisinaan se on sujunut pitkän matkaa ongelmitta, 

joskus irtoaa pala sieltä täältä.

Muuttaisinko jotain, jos voisin, sitä on mahdoton

sanoa vielä tässä vaiheessa,

en ehkä ole löytänyt kaiken tarkoitusta vielä. 

Mutta mä tiedän, että joku päivä löydän ja silloin

voin sanoa, etten muuttaisi mitään. 

Että tämän vuoden tapahtumat ovat rakentaneet

musta taas kerran helvetisti vahvemman ihmisen.

Sillä välin mun täytyy lopettaa odottaminen, 

mun täytyy alkaa elämään tätä hetkeä.

Nauttia siitä, mitä on ympärillä ja haaveilla siitä, 

mitä tulee olemaan.