Tuntuu, että pää hajoaa.
Tää on yhtä tunteiden viidakkoa,
hetken roikun surussa,
toisena hyppään turhautumiseen.
Ärsyttää, pelottaa, raivostuttaa.
Putoan pieniksi hetkiksi epätoivoon,
tekisi mieli huutaa niin kovaa ja
niin kauan, etten enää pystyisi siihen.
Olo on ristiriitainen,
toisaalta haluaisin tehdä jotain,
nähdä ihmisiä, keskittyä muuhun
ja toisaalta haluaisin jäädä
kotiin itkemään, sillä tuntuu,
ettei voimat tällä hetkellä riitä muuhun.
Ajatus on jossain kaukana,
on vaikea saada juuri mistään kiinni.
Joinain hetkinä, kun saan harhautettua
mieleni hetkeksi, olo on siedettävä,
hyvä, normaali.
On vain vaikea löytää tarpeeksi
harhauttavaa tekemistä,
kun samaan aikaan haluaisi vain passivoitua.
Tuntuu myös, ettei mistään tule mitään
ja se tavallaan saa luopumaan
miltei kaikesta, koska pelkään jo etukäteen.
Pelkään, etten pysty keskittyä,
että menee hermot,
että epäonnistun
tai ettei siitä tulekaan hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti