Jotain mun sisällä hajoaa,
yritän kuitenkin pysyä vahvana.
Pakenen pimeään huoneeseen,
kaikki tuntuu yhtäkkiä turhalta.
Miksi pitää olla niin vaikeaa,
vaikka tiesinhän mä.
Rakastan kovasti,
niin paljon, että välillä sattuu.
Sattuu, koska olen kaukana,
kaikki on epätietoista.
Kun mä muistelen sun ruskeita silmiä,
hymyä, naurua, ääntä,
mä en tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa.
Toisinaan aamulla herätessä,
olen varma, että olet vieressä,
mutta et sä ole.
Ja niin mä tyydyn halaamaan tyynyä,
katsomaan sua ruudusta,
kuulemaan sun äänen kaiuttimesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti