Täysin tuntematon, kaikist kiehtovin ajatus

Se on kaukana siellä fyysisesti,
henkisesti se on vielä kauempana,
en tajua, mutta en mä tee mitään sen eteenkään, että tajuaisin.
"Oliko toi vaan jotain hetken huumaa?" multa kysytään ja mä nostelen olkapäitäni.
Niin, oliko se, onko se, mitä se on?
Voiko ystävyys olla hetken huumaa?

Kenelle mä kertoisin siitä halista,
kenelle mä puolestaan kertoisin tästä,
kun se on halin jälkeen ollut niin omituinen.
Kenen kanssa mä miettisin sen omituisuutta?

Hide your face shame on you

Oli juhannus, oli Holvi, oli humala,

äkkilähtö juhannukseen jo torstaina, kolme ryypättyä päivää.

Oli yö, kello jotain neljä, oli Holvin aika lähteä kotiin,

se halaa, kovaa, pitkään, aavistuksen liian pitkään ja kuiskaa korvaan että olen tärkeä,

irtaudutaan ja kasvot ovat lähekkäin,

käännän pään hienovaraisesti pois.

Se menee ja huikkaa kuinka hauskaa hänellä oli.

Naamakirjasta luin humalaisena kuinka läheinen ihminen on Saatanan kanssa, aamulla tämä ihminen tulee ja mua ahdistaa aivan suunnattomasti, mitä jos se on kertonut sille, että missä mä asun.

Se vielä kehtasi pyytää kyytiä Rakkaalta Helsinkiin, kyytiä sille ja Saatanalle.

Muistan kuinka se sanoi ettei enää ikinä tahdo olla tekemisissä sen kusipään kanssa,

vihastuttaa, ahdistaa, kaikkea mahdollista.

Vittu.

How to make me smile?

On mennyt huonosti, oikeastaan todella huonosti,

haudon pääni sisällä keinoa päästä pois,

mutta en tahdo pilata vanhempieni lomaa sillä tavalla,

toisaalta tahdon myös nähdä siskontyttöni kasvavan

ja päästä viettämään omia häitäni.

Mutta sattuu niin saatanan kovaa, tahdon saatana tämän kaiken pahan olon pois, mutta kuinka? Käyn joka ikinen sekunti sotaa pääni sisällä, mutta yritän näyttää ulospäin jotain aivan muuta.

Raiskaus pyörii mielessä jatkuvasti, en tiedä, kuinka saisin muuta ajateltavaa,

yöllä se tapahtuu uudestaan ja uudestaan unimaailmassani,

pitäisikö minun vain olla tyytyväinen rahat taskussani ja unohtaa koko juttu?

Olisipa se niin helppoa.

Lähteekö tämä likaisuuden tunne koskaan pois?

Mä vihaan.

vihaan koko vitun maailmaa.

istun baarissa, äskön mulla oli hauskaa, mutta nyt mä kirjotan, päätelkää siitä.

haistakaa kaikki vittu.

Why do you love me?

Miten minua voi rakastaa, tunnettua tuuliviiriä, en ymmärrä.

Täynnä jälkiäkin, joista vihaan jokaikistä.

Olisiko se sittenkin helpompaa, jos ei olisi ketään vierellä,

jos kukaan ei huolehtisi, saisi tehdä kuten huvittaa.

Ei sillä ettenkö olisi tyytyväinen niihin ihmisiin, jotka minua kaikesta huolimatta rakastaa, olenhan minä, enemmän kuin tyytyväinen.

Pelkään liikaa ja liian kovaa menettämistä, pelkään sitä joka ikinen hetki.

Liikaa menetyksiä kokeneena se on pinttynyt päähäni,

myös ilmeisesti se, että minua saa kohdella miten huvittaa, en välitä.

Vaikka menenkin rikki sisältä joka ikinen kerta, vaikka se sattuu niin saatanasti.

Niin huono itsetunto, etten osaa sanoa vastaan, en osaa sanoa, jos minua kohdellaan väärin.

En osaa näyttää sitä, että hei, nyt mä oon pirstaleina, voitko jo lopettaa.

Niin paljon vihaa, vihaa itseään kohtaan, sitä mitä olen, sitä mitä olen kokenut, kaikkea, ei tässä enää ole minkäänlaista järkeä.

Ja mä olen miettinyt,

miettinyt pitkästä aikaa,

pitkästä aikaa kuolemaa.

Anteeksi.

And I am, whatever you say I am

Vihaan, vihaan, vihaan,

saatanan paljon ja kovaa, oon korviani myöten tätä vitun vihaa.

Raivostuttaa, vihastuttaa, ärsyttää.

Sinä saatana tulet ja pilaat mun hyvän olon,

ja et ole muka tehnyt mitään väärää.

VITTU

Sä lupaat, sä petät lupaukses, sä oot kummallinen, etkä ainakaan hyvällä tavalla. Sä valehtelet, oot raivostuttava, et myönnä virheitäs, oot omahyvän ja itsekeskeinen paska.

MIKSI MÄ SILTI PIDÄN SUSTA KIINNI?

Mä lupaan itselleni etten ota yhteyttä, mutta tarvitaan vain humala, ja mä olen jo puhelin kourassa. Voisitko sä vaan kadota mun elämästä, kaikki olisi niin paljon helpompaa.

OSAISINPA PÄÄSTÄÄ IRTI.

Muuten menee ihan hyvin,

ahdistus vain meinaa taas vallata päivät,

enkä mä tahtoisi enää antaa sille tilaa elämässäni,

mutta se puskee niin saatanan kovaa.

Tyttö on täällä ja huomenna mä pääsen 'kauas' pois.

Because of you

Terä ehkä kävi iholla ja rikkoi sen pinnan, 29 kertaa.

Sata onnistunutta päivää oli yllättävän helppo heittää hukkaan (tai olihan niitä jo enemmänkin),

Eikä mua edes kaduta niin kuin yleensä,

olen säälittävä enkä edes osannut tehdä syviä jälkiä.

Eniten mua pelottaa ihmisten pettyneet katseet,

en tahdo, en tarvitse, ei ei ei.

Sä hyppäät satutat, mä hyppään satutan.

Mun pitäisi kai olla vihanen,

että se sai mut tekemään näin,

että se satuttaa kerta toisensa jälkeen,

että se kohtelee kuin paskaa.

Toisinaan mä olenkin, mutta toisinaan vihaan itseäni niin kovaa, että luulen tiedän ansaitsevani tämän kaiken.