Olet loputon voima, lannistumattoman sitkeä

Toisinaan (lue: liian usein) syytän itseäni edelleen Saatanan teosta,

vaikka tiedän järjellä, ettei siitä mikään osuus ollut minun syytäni.

Elän sitä hetkeä uudestaan pääni sisällä,

en vain saa sitä viinan hajua, kipua, sanoja pois mielestäni.

Älä jatka lukemista jos et tahdo lukea yksityiskohtia raiskauksesta.

Mä muistan elävästi,

kuinka se suutelee, kuinka se maistuu viinalle ja tupakalle,

kuinka se tönäisystä huolimatta suutelee uudestaan.

"Lopeta" "Turpa kiinni"

Mä muistan elävästi

Saatanan polttavan, murhaavan katseen,

kuinka se tönäisee ja pitää käsistä perkeleen lujaa.

En mä pysty.

Kirjoittamaan enempää.

Vaikka mielikuvat on eläviä.

Hyi saatana.

Olen saastainen.

Likainen.

Ne on ne muut

Pelätään jotain vakavaa eikä mua oteta tosissaan,

luen netistä kuinka kuolleisuus on korkea ja maalailen kauhukuvia pääni sisällä.

Ja mä itken, itken kovaa, etten mä tahdo kuolla, en vielä, en näin,

minä, joka vielä puoli vuotta sitten suunnitteli itsemurhaa.

Edelleen käyn vähän väliä Saatanan profiilissa,

en mä edes tiedä, että mitä mä sieltä etsin, mitä mä tahtoisin nähdä.

Sairasta, typerää, ei mun pitäisi ja poistan haut aina historiasta etten jää kiinni.

Ne on ne muut jotka yrittävät tehdä elämästäsi helvettiä, miksi siis itse tekisit siitä yhtään sen vaikeampaa kuin mitä se on?

Keep your eyes on the stars

Mä kuulen, että musta on puhuttu pahaa,

huomiohuora, säälittävä.

Ennen mä olisin viiltänyt ranteet auki, uskonut noihin sanoihin ja itkenyt viikon putkeen, ei olisi tullut puheeksikaan, että sanoisin jotain vastaan.

Nyt, nyt mä uskalsin, valitettavasti ei ollut mahdollisuutta

puolustautua naamatusten, mutta mä tein sen.

"Sä vaan liiottelet"

Anteeksi hyvä herra, mutta sinä et tiedä elämästäni YHTÄÄN mitään, on tyhmää väittää, että mä liiottelen.

Oli ilta vanhojen ystävien kanssa,

T, jumalauta se oli tärkeä joskus,

on edelleen tietyllä tapaa.

L tuijotti pitkään käsivarren arpia,

mun teki mieli vajota maan alle,

myöhemmin kuitenkin kuulin, että se on puolustanut mua.

Ei se siis pahalla katsonut, kai.

A oli yhtä kovaääninen kuin aina ennenkin.

Oli mukavaa.

Ja ei, en ole säälittävä, enkä huomiohuora, olen vain oma itseni.

Näin sen itkeneen

Kurjaa nähdä ihminen, kuka ei koskaan itke, itkemässä.

Kurjaa kuinka avuton olo on, toinen on samassa kunnossa, mitä minäkin olen joskus ollut, enkä silti oikein osaa sanoa oikeita sanoja, lohduttaa tai mitään muutakaan.

Tiedän ja yritän, älä jää yksin kotiin, tule meidän kanssa, nää kavereita, kannustan harrastamaan.

Olen ja kuuntelen, teen niin kuin olisin halunnu minulle tehtävän silloin kun olin samassa jamassa.

Kuuntelen sitä kappaletta, jota se silloin kuunteli,

nyt vain on osat vaihtuneet.

Samaisella terassilla se aikoinaan itki, pelkäsi, oli huolissaan,

nyt mä olen samassa paikassa, mutta mä yritän pysyä vahvana,

en saa näyttää, että sen paha olo vaikuttaa näin vahvasti muhun.

Mua suututtaa niin saatanan kovaa ja korkealta,

lauotaan itsestäänselvyyksiä,

vihjataan ettei pidetty huolta,

eikä se saanut tarpeeksi liikuntaakaan.

Pöydälle kaatuu ja kaikkialle kaatuu,

mutta kukaan ei viitsi saatana korjata jälkiään.

Välillä mä niiiin vihaan mun ystäviä.

Vai "ystäviä"?

I don't wanna be a stupid girl

Me vietettiin porukalla iltaa meillä,

Holvin tyttöystävä oli mukana.

Jossain vaiheessa oltiin tupakalla kolmistaan tyttöystävän ja Tytön kanssa,

tuli puheeksi Holvi ja mä taisin kertoa jotain pahaa.

Nyt mut on estetty.

Olisi pitänyt pitää suu kiinni,

nyt en voi muuta kuin kirota tyhmyyttäni.

Toisaalta ei me olla Holvin kanssa aikoihin oltu juurikaan tekemisissä,

mutta ottaa päähän silti.

Meidän naapurissa asuu hullu nainen.

Toteais vaan kylmästi, ei tästä mitään tuu

Mä ahdistun jostain mitättömästä,

hetken päästä huomaan, että se on kasvanut niin suureksi,

että seison parvekkeen reunalla ja mietin kuolemaa.

Jos mä nyt vain menisin.

Mutta oon niin saatanan nössö,

etten mä mihinkään.

Korkeintaan takaisin sisälle sohvannurkkaan itkemään.